top of page

Kylpyhuoneidenkin purkamisessa mesotelioomariski



Helsingin yliopisto ja Työterveyslaitos julkaisivat aiemmin tänä vuonna tutkimuksen, jossa selvitettiin mesotelioomapotilaiden keuhkokudoksesta löytyvien asbestikuitujen määriä ja laatuja. Tutkimus tukee käsitystä, että myös antofylliitti voi aiheuttaa keuhkopussin syöpää, eli mesotelioomaa.


Pääosa asbestipurkutöistä tehdään asuntojen linjasaneerauksissa, joissa pääasiallisena asbestilajina on juuri antofylliitti. Antofylliittiä on käytetty Suomessa kylpyhuoneiden ja keittiön laatoitusten kiinnityslaastina tai tasoitteena erittäin paljon.


Krokidoliitin lisäksi myös antofylliitti aiheuttaa mesotelioomaa


Mesoteliooman aiheuttajana on aikaisemmin pidetty lähes pelkästään krokidoliittia, jonka käyttö ja yleisyys ei ole ollut lähellekään niin yleistä kuin kotimaisen antofylliitin. Krokidoliittia on pääasiassa käytetty vain ruiskutettuna ja harvoissa kohteissa. Antofylliitti taas on ollut käytetyin asbestilaji ja sitä on käytetty useissa rakennustuotteissa.


Mesoteliooma ei vaadi niin isoa ja pitkään jatkunutta asbestialtistusta kuin muut syövät ja on ennusteeltaan merkittävästi vakavampi kuin esimerkiksi keuhkosyöpä. Keskimääräinen elinajanodote diagnoosista on vain 9–12 kk (Juuso Paajanen väitöskirja 2020). Suomessa mesotelioomia todetaan vuosittain noin 100 tapausta.


Asbestipurkutyön laadulliset kriteerit huomioitava urakkatarjouksissa aiempaa paremmin


Tutkimustulos edellyttänee tarkempaa riskien arviointia asbestityölle ja asbestipölyn leviämisen tehokkaampaa estämistä. On tärkeää valita laadukas ja ammattitaitoinen asbestipurku-urakoitsija linjasaneeraustenkin asbestipurkutöihin.


Urakkatarjouksiin tulisi lisätä laadullisia kriteerejä perinteisen ”halvin hinta ratkaisee” ajattelun sijaan. Kaikkien turvallisuuden vuoksi taloyhtiöiden tulisi myös panostaa asbestitöiden valvontaan nykyistä enemmän.


Lue lisää aiheesta:



Juuso Paajanen väitöskirja 2020: Prognostic factors in malignant pleural mesothelioma

Comments


bottom of page