Asbestipurkutyön varmistus

Asbestipurkutyön varmistus - projekti aloitettiin jo vuonna 2004 SAP ry:n toimesta. Projektissa havainnoitiin laindsäädännössä tapahtuneita muutoksia ja työmenetelmissä tapahtunutta kehitystä. Näiden perusteella työryhmät laativat menetelmäkuvauksen turvallisen asbestipurkutyön suorittamiseen.

Valvova eli, APT (Asbestitöiden Pätevyystoimikunta) perustettiin 25.9.2009 APT:n jäseneksi kutsuttiin edustajia tilaajien, kiinteistönomistajien, työntekijöiden ja työnantajien taustayhteistöistä sekä asiantuntijajäseniksi edustajat Sosiaali- ja terveysministeriöstä ja Aluehallintovirastojen Työsuojelun vastuualueelta (entiset työsuojelupiirit).

Näille sivuille kokoamme tietoja yrityksistä, jotka sitoutuvat toimimaan Av-menetelmän mukaisesti, purkutyöntekijöistä, joilla on asbestipurkupätevyys sekä kouluttajista, joilla on oikeus antaa pätevyyden vaatimaa täydennyskoulutusta. Kouluttajapätevyys antaa myös mahdollisuuden toimia purkutyömaiden työnjohtajana, suunnittelijana ja valvojana.

Apt on päättänyt valtuuttaa SAP ry:n hallituksen organisoimaan ja hoitamaan AV-menettelyn mukaisen pätevyyden toteamismenettelyn, pätevyyskorttien jakamisen ja jatkokoulutuksen ohjelman sekä sen näyttökoejärjestelyn APT:n ohjeiden ja valvonnan mukaisesti.

Apt:n kokoonpano tällä hetkellä on:

Kai Salmi, SAP ry, puheenjohtaja
Reijo S. Lehtinen, Rakennusteollisuus RT ry
Seppo Pekurinen, Finanssialan keskusliitto ry
Petri Pylsy, Suomen Kiinteistöliitto ry
Vesa Rakkola, Rakli ry / Realprojekti Oy
Juha Mattinen, SAP ry / Tmi Juha Mattinen, sihteeri